Donnerstag, 20. Juni 2019

Kurvailua Keski-Euroopassa | Osa 2. Sveitsi, Liechtenstein ja Italia

Kahden yön jälkeen matkamme jatkui Ranskasta kohti Sveitsiä. Ranskassa saimme vielä nauttia hyvistä keleistä, mutta Saksaan ja Sveitsiin saapuessamme sää vaihtui todella huonoksi. Ajoimme vuokra-autolla melko läheltä Freiburgia ja Schwarzwaldin jylhiä metsiä, mutta sateisesta säästä johtuen ei tehnyt pahemmin mieli pysähdellä. Alun perin tarkoituksenamme oli piipahtaa matkan varrella Zürichissä, mutta pahentunut rankkasade vesitti nämä suunnitelmat ja päätimme ajaa suoraan Davosiin, jossa meillä oli majapaikka Solaria Serviced Apartments-nimisessä paikassa. Davos on tunnettu isojen kokousten kotipaikkana, mutta myös vuoristo-ja laskettelukohteena. Yleensä Sveitsissä hintataso on melkoisen kallis, mutta Liechtensteinin lähitienoista halvimmaksi tuli majoittua Davosissa, kuin esimerkiksi Itävallan puolella, puhumattakaan itse Liechtensteinista. Yli 1500 metrin korkeudessa sijaitseva Davos on yksi Euroopan korkeimmalla olevista kaupungeista ja vuorille saapuessamme sääkin alkoi näyttää paremmalta. 



Pitkän ajomatkan jälkeen pidimme tauon majapaikassamme, joka paljastui melkoisen mukavaksi hotelli/loma-asumukseksi. Ennen nukkumaanmenoa lähdimme vielä iltakävelylle Davosiin. Mitään historiallisia rakennuksia tästä konferenssi/welnesslomailu/urheilukeskuksesta ei löytynyt, mutta vuorten reunustama kaupungissa oli kuitenkin mielenkiintoista tutkia paikkoja. Jotain lämmintä ruokaakin piti saada, joten menimme Mountains Akt-nimiseen baariin, josta sai 19 frangilla, eli noin 17 eurolla hampurilaisen ja oluen. Hampurilaisessani oli lisukkeena erinomaista sveitsiläistä juustoa, eikä Feldschlössenin kesäoluessakaan ollut valittamista.




Saimme hotellistamme käyttöömme lipukkeet, joilla oli mahdollista matkustaa Davosin kaupunkiliikenteen busseilla ja myös vuoristohisseillä. Seuraavan aamun sää valkeni pilvisenä, mutta vettä ei satanut, joten hyödynsimme lipukkeemme ja menimme aamukävelylle Schatzalpin rinteille. Kuvat kertokoon puolestaan, maisemat olivat upeat.






Vuoristokävelyn jälkeen lähdimme kohti Liechtensteinia. Pääsimme vajaassa tunnissa Liechtensteinin valtion puolelle, jossa ensimmäinen kohteemme oli Burg Gutenberg Balzersin kylässä. Linnoituksella ei ollut käytännössä ketään muita ihmisiä ja pieneltä kukkulalta näki pitkälle pienen ruhtinaskunnan kyliin. 






Liechtensteinin ruhtinaskunta on oikeastaan yhtä pientä kylää ja vuoristoa. Tuntui myös, että joka paikassa oli tietöitä, joten mitenkään mukavaa tuolla ei ollut ajella. Seuraavana pysähdyspaikkanamme oli Liechtensteinin pääkaupunki Vaduz, jossa ei ollut juurikaan nähtävää. Sieltä saimme haettua lippumme illan matsiin ja lähetettyä postikortit.




Vaduzin yläpuolella sijaitsee Vaduzin linna, jossa Liechtensteinin ruhtinasperhe asuu. Tuohonkaan linnaan ei sisälle asti pääse, mutta ihan hienolta se näyttää ulkoakin päin, joten kelpaa siellä varmasti asustella. 



Matsia lukuunottamatta Liechtensteinin vierailun kohokohdaksi muodostui Malbunin kylän upeat vuoristomaisemat. Malbun sijaitsee käytännössä Liechtensteinin kaakkoisimmassa nurkassa ja takana sijaitsevat vuoret ovat kuin seinä Liechtensteinin ja Itävallan välillä. Pilvinen keli ei oikeastaan haitannut ollenkaan, vaan loi hienon tunnelman tuohon pieneen alppikylään. Matkan varrella Vaduzin linnalta Malbuniin sai ajella pieniä serpentiiniteitä hienoissa maisemissa.











Vuoristomaisemia ihailtuamme ajoimme Liechtensteinin läpi Itävallan puolella syömään. Aivan Liechtensteinin rajan tuntumassa sijaitsee Feldkirchin kaupunki, jossa hintataso on huomattavasti Liechtensteiniä halvempi. Feldkirchistä löytyy ihan hieno, pienehkö vanhakaupunki, jossa kiertelimme aikamme ja löysimme sopuhintaisen pizzerian, jossa söimme maistuvat lätyt ennen siirtymistä takaisin Liechtensteinin puolelle Liechtenstein-Suomi-EM-karsintamatsiin. Vielä ennen paluuta Liechtensteinin puolelle kävimme tankkaamassa auton, sillä bensa on Itävallassa verrattain halpaa.




Vaduzin Rheinpark-Stadionin lähellä on paljon ilmaista pysäköintitilaa ja pysäköinti oli organisoitu hyvin ennen matsia. Vastaantulijoiden joukossa näkyi muutamia Suomen rekisterissä olevia autoja ja tuntui muutenkin, että matsiin on tulossa lähes pelkkiä suomalaisia. Aivan Rein-joen vieressä sijaitsevalla stadionilla turvatarkastukset sujuivat mutkattomasti, mutta stadionmyynnissä oli toivomisen varaa, sillä vieraskatsomon janoiset suomalaiset saivat aikaan melkoiset jonot oluttiskille.



Matsin alkaessa tuli hyvin selväksi, ettei paikallisia kiinnosta oman maajoukkueensa räpiköinti juurikaan, ainakin jos vastustajana ei ole joku nimivahva joukkue. Yleisömääräksi ilmoitettiin 2160 katsojaa, joista joidenkin lähteiden mukaan 300 oli suomalaisia. Paikan päällä tuntui kyllä siltä, että yleisömäärässä oli jonkin verran ilmaa mukana. 



Suomen ja Liechtensteinin ottelu oli lähes koko ajan Suomen hallinnassa. Maalinteko Liechtensteinin puolustussumppua vastaan ei ollut kuitenkaan mitenkään helppoa ja Suomen pelaajat sössivät myös muutaman selkeän tekopaikan. Suomen kärsivällisyys palkittiin 37. minuutilla, kun Teemu Pukki iski vieraat 0-1 johtoon. Lopullinen niitti saatiin toisella puoliajalla, kun nuori Benjamin Källman teki lukemiksi 0-2 maajoukkueuran ensimmäisellä maalillaan. Mikään ikimuistoinen peli tämä ei ollut, mutta Suomi sai ottelusta tärkeät pisteet ja EM-kisahaaveiden kannalta muutkin ottelut olivat suosiollisia, sillä Kreikka ja Bosnia-Hertsegovina hävisivät ottelunsa. Näille kaikille mukana reissaaville kannattajille ja hyvin taisteleville pelaajille toivoisin, että Suomi pääsisi viimeinkin kisoihin.


Matsista tuli ajeltua takaisin Davosiin melko myöhään ja seuraavana päivänä oli vuorossa reissun viimeinen päivä. Davosista lähdimme ajamaan yli kahden kilometrin korkeuteen Flüelapassin alppitietä. Alkumatka oli melkoisen sumuista, mutta alppitien korkeimmalla kohdalla sentään näkikin jotain. Tien varrella oleva Schottenseen järvi oli edelleen jäässä ja tuntui siltä, että mahtaakohan se koko kesänä edes ehtiä sulamaan. Lämpöä tuolla korkeuksissa oli reilut 5 astetta ja maisemien puolesta tuntui, että olisi saapunut Norjaan. Koko paikka tuntui todella epätodelliselta näin kesäkuussa. Karuista vuoristomaisemista tykkääville, voi tätä paikkaa suositella eikä alppitien käyttäminen maksanut mitään.

















Flüelapassin jälkeen ajoimme kohti Sveitsin kansallispuiston läpi menevää alppitietä. Tämä Sveitsin itäisin kolkka on ainoaa seutua, jossa retoromaanin kieltä yhä käytetään ja laitoimmekin radiosta retoromaanin kielisen kanavan tunnelmaa luomaan. Kansallispuiston alueella maisemat muuttuivat metsäisemmiksi, mutta jylhät vuoret loistivat yhä taustalla. Tien varrelta löytyi paljon levähdysalueita, joille kelpasi pysähtyä maisemia ihailemaan.










Sveitsin puolelta ylitimme rajan Italian puolelle, jossa ajoimme ehkä noin kahden tunnin verran, ennen kuin aloimme ajaa suorinta tietä kohti Regensburgia. Huristelimme pienten kylien läpi vuorten välissä Reschenseen suuntaan, jossa sijaitsee tunnettu Altgraunin kirkontorni, joka päätyi tekojärven alle 1950-luvulla. Tekojärveltä ei ollut enää pitkä matka Itävallan puolelle, jonka läpi ajoimme kohti Saksaa ja Regensburgia. Yhteensä tälle viiden päivän reissulle kertyi kilometrejä 1630, mutta ajaminen ei tuntunut pahalta, kun sai samalla ihastella upeita maisemia.