Afterwork-oluita ja jalkapalloa

Viime viikko oli todella helteinen täällä Regensburgissa ja joka päivä mentiin vähintään +25 asteessa. Päivällä lämpötilat tuntuivat jopa tukalilta, varsinkin kun työaikani ovat yleensä klo 13-20 välillä. Onneksi hämärtyvät illat sopivat täydellisesti Tonavan rannalla istuskeluun, joten melkeinpä joka ilta tuli suunnattua joen varrelle muutaman kylmän janojuoman kera. Eipä oltu tosiaankaan ainoita, jopa ankat tulevat nauttimaan sivistyneestä keskieurooppalaisesta ilmapiiristä kuvan kauniissa kaupungissamme...

Kun työviikko oli selätetty, niin vuorossa oli taas jalkapalloa. Lauantaina Regensburgissa oli yksi kauden odotetuimmista otteluista, kun vieraaksi saapui ehkäpä Saksan tunnetuin kulttiseura St. Pauli. Regensburgin stadionin reilut 15 000 paikkaa oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin, mutta onneksi näin kausikorttilaisena ei tarvitse murehtia lipuista. En ole koskaan nähnyt St. Paulia niin kotona, kuin vieraissa, joten matsi kiinnosti minua erityisesti, vaikka tietysti kotijoukkue SSV Jahn Regensburgin otteet herättävät eniten innostusta, oli vastustaja kuka hyvänsä.

Aamu alkoi jo lupaavasti, kun heräsin St. Paulin kannattajien huutoihin aamupäivästä Regensburgin vanhankaupungin asunnossamme. Ajoin stadionille polkupyörällä, vaikka kausikortilla tai matsilipulla voi matkustaa ilmaiseksi bussilla stadionilla. Ajatus täydestä, saunaa muistuttavasta bussista ei houkutellut alkuunkaan, varsinkin kun edellisenä iltana oli tullut hörpittyä Augustiner poikineen. Onneksi stadionille saa kuljettaa tyhjän vesipullon, joten nestehukkaan ei tarvinnut ainakaan tupertua. Olutta ei viitsinyt valtavien jonojen ja matsin alkamisajan (13.00) vuoksi ottaa.

Matsi alkoi Regensburgin kannattajapäädyn hienolla koreografialla, joka oli omistettu pitkän loukkaantumisen jälkeen paluun tehneelle Oliver Heinille. Puolustava keskikenttäpelaaja on kuulunut Jahnin organisaatioon jo vuodesta 2007 lähtien ja edustanut seuraa niin 2. Bundesligassa, kuin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Regionalissa. Nyt "Oli" teki paluun pitkän loukkaantumisen jälkeen ja tuli vaihdosta kentälle 87. peliminuutilla. Miehelle oli paikallislehdistön mukaan mennyt ns. "roska silmään" nähdessään tämän hienon kunnianosoituksen. "Aivan sama ollaanko kakkosessa vai nelosessa, yksi pysyy aina täällä". Kuva on napattu internetistä, koska itse olin tuossa ihan vieressä kannattajapäädyssä, tottakai.

SSV Jahn Regensburgin kausi on sujunut yli odotusten ja kauden ennakkoarvioiden putoajakandidaatti on sijalla neljä. Kolmanteen sijaan on 31. kierroksen jälkeen vain kaksi pistettä ja otteluita on kolme jäljellä, joten puheet noususta Saksan pääsarjaan eivät ole täysin haihattelua, sillä sarjakolmonen karsii Bundesliigan kolmanneksi heikointa vastaan. Aika näyttää miten käy. St. Pauli puolestaan on kyntänyt koko kauden ja tasaisessa 2. Bundesliigassa joukkue löytyy kolmanneksi viimeiseltä paikalta, josta tie veisi karsintoihin putoamista vastaan, todennäköisesti Karlsruhea vastaan. St. Paulin kannattajia oli huonosta menestyksestä saapunut paikalle täyden vieraskatsomon verran. Ääntä lähti paikoitellen hyvin ja poliittisesti latautuneet Che Guevaran liput ja "Ultras e Politico"-bannerit näkyivät hyvin. Pelin alussa meno näytti vielä lupaavalta, mutta viimeistään ensimmäisen puoliajan jälkeen homma latistui pahemman kerran. Katastrofin huipensi kaksi typerää punaista korttia St. Paulille. Loppulukemat olivat Jahnille 3-1. Huolimatta siitä, että seurasin matsin hyvää ääntä pitäneessä kotipäädyssä, oli St. Paulin kannattajien meininki joukkuen surkean esityksen lisäksi täysi farssi. Voin allekirjoittaa seuran upeat antirasistisiset ja antiseksistiset ideat ja luultavasti suuri osa kannattajistakin on hienoa porukkaa, mutta onko kysessä kuitenkin enemmän ideologia, kuin jalkapalloseuran kannattaminen äänekkäästi niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina? St. Paulilla on paljon kannattajia ympäri Saksaa eikä sinänsä ole ihme, että vierasblokki myydään loppuun pelissä kuin pelissä. En tiedä tarkemmin, mitä porukkaa oli viime lauantaina paikalla, mutta joka tapauksessa useita pelejä tällä kaudella nähneenä, oli St. Paulin kannattajien suoritus Regensburgissa valtava pettymys.

Se St. Paulista. Illan juhlittu joukkue oli SSV ja on kyllä upeaa todistaa tätä kaikkea. Kävin peleissä jo vaihtoaikojeni alussa, vanhalla stadionilla, vaikka menestys oli surkeaa. Nyt on tehty monia asioita oikein ja tuntuu siltä, että ei haluaisi kauden loppuvan koskaan. Saa nähdä, mitä tästä vielä seuraa, mutta vaikka kaikki loput pelit hävittäisiin, olen todella ylpeä hienon kaupungin hienosta joukkueesta, joka todella vaikuttaa yhdeltä perheeltä. Matsin jälkeen kannattajien kanssa juhlimassa olivat pelaajien kanssa juhlimassa koko valmennusjohto, katsomossa istuvat pelaajat ja jopa kapteeni Marco Grüttnerin pieni tytär oli mukana hyppimässä ja laulamassa. Voitonjuhlat jatkuivat luonnolisesti kaupungilla. Kokoonnuimme illalla ystävieni kanssa Jahninselille, jossa monet regensburgilaiset viettävät kauniita kesäpäiviä grillaillen, sishaa poltellen ja tietysti olutta juoden.

Lauantain voittojuhlien jälkeinen sunnuntai tuli vietettyä taas kerran jalkapallon parissa. Päivän otteluna oli bundesliigakamppailu FC Augsburg-FSV Mainz. Augsburgiin on Regensburgista kahden tunnin junamatka, mutta se taittui ihan rattoisasti musiikkia kuunnellen. Augsburgiin pääsee Regensburgista matkustaen Bayern-Ticketilla ja 25 eurolla voi matkustaa koko päivän. Matsilippu seisomapaikalle maksoi 16 euroa. Ostin lipun ns. Zweitmarktista, johon voi myydä käyttämättömiä lippuja tai kausikortteja ja saada siten omansa takaisin, jos joku ostaa lipun. FC Augsburgin pelit ovat lähes aina loppuunmyytyjä, mutta silti olen käynyt jo neljässä matsissa, koska tästä Zweitmarktista saa yleensä ostettua kohtuuhintaisia lippuja melko vaivattomasti. Tällainen systeemi on käytössä useimmilla Bundesliigajoukkueilla, joten jos esimerkiksi Bayern Münchenin matsit kiinnostavat, niin kannattaa katsoa Zweitmarktista ensin, kuin alkaa tuhlaamaan rahoja mustaan pörssiin.

Augsburgin peleissä on pääsääntöisesti ihan hyvä meno. Päädyn ultrat pitävät hyvin meteliä ja toisinaan koko pääty tai jopa koko stadion osallistuu lauluihin sekä huutoihin hyvin. Augsburgin peli kulki ihan mukavasti ja kotijoukkue vei matsin lukemin 2-0. Illan juhlituin sankari oli kotijoukkueen islantilaispelaaja Alfred Finnbogason, joka palasi tositoimiin loukkantumisen jälkeen. Mies iski 2-0 maalin ottelun loppuhetkillä, kun Mainzin maalivahti lähti isolla riskillä mukaan kulmapotkutilanteeseen, yrittäen ehkä tehdä ns. "Vasjutineja". Vastustaja FSV Mainz tarvitsee jostain sarjapisteitä, sillä se on vaarassa joutua karsimaan sarjapaikastaan. Tämän pelin otteet vaikuttivat siltä, että pelaajilla on melkoinen apina harteilla. FC Augsburg puolestaan varmisti kolmen pisteen myötä sarjapaikkansa ensi kaudellekin Saksan pääsarjassa. Augsburgissa muuten toimivat järjestelyt erinomaisesti eikä juuri missään tarvitse jonottaa, vaikka stadion olisi lähes täynnä. Myös raitiovaunulla matsiin ja takaisin pääsee oikein hyvin, vaikka pyörälläkin näyttivät monet tulleen paikalle.

Nappasin pelistä Augsburgin kannattajien julkaiseman fanizinen. Se oli todella mielenkiintoista luettavaa. Joku on todella nähnyt vaivaa, sillä zinessä käsiteltiin yksityiskohtaisesti Augsburgin kotimatsien ja vierasmatsien satoa kannattajakulttuurin näkökulmasta. Jotkut ultrista olivat jopa matkanneet Wolfsburgin vieraspelistä Halleen FC Augsburgin kannattajien ystävyysseura Würzburg Kickersin matsiin ja kirjoittivat siitä lehdessä. Tällaiset ystävyysseurat ovat yleisiä saksalaisten kannattajien keskuudessa ja lähes joka seuran ultrilla on ainakin muutamia ystävyyskontakteja muihin seuroihin Saksassa ja ulkomaillakin. Osansa sai myös ns. Groundhopping, jossa kierrellään matseissa eri stadioineilla ympäri maailmaa. Joku ultrista oli ollut lomalla Maltalla ja Italiassa vieraillen useammissa matseissa. Tällaisesta meiningistä yritän kertoa myös omassa blogissani, joten junamatka takaisin Regensburgiin meni rattoisasti tätä Legio Augustan Kurvenheftiä lukeissa.

Hurraa, kesä on täällä

Täällä Baijerissa alkoi kesä juuri sopivasti, kun saavuimme takaisin Maltalta. Lämpötilat ovat olleet jossain parinkymmenen asteen huiteilla, joten eipä tarvitse kärvistellä enää kylmässä. Toisaalta siitepölykausi on taas alkanut, joten ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ei elämä kuitenkaan ole. Viikko tuli työskenneltyä ahkerasti, mutta viikonloppuna oli jälleen aikaa matseille. Viime viikon lauantaina päätin suunnata Hofin kaupunkiin, joka sijaitsee parin tunnin junamatkan päässä Regensburgista. Kaupungin jalkapallojoukkue on nimeltään Bayern Hof, jonka parhaat vuodet sijoittuvat 1970-luvun lopulle, jolloin seura pelasi 2. Bundesliigaa. Nykyään perinneseura kyntää viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla Bayernliigassa. Vastassa joukkueella oli Viktoria Aschaffenburg, joka on päässyt myös nauttimaan 2. Bundesliigan glooriasta 1980-luvulla. Perinneseurojen kohtaamisen lisäksi uusien stadionien bongaaminen kiinnostaa aina. Hofissa pelataan parhaat päivänsä nähneellä Grüne Au stadionilla. Olosuhteet olivat melkoisen karut, mutta onneksi sää oli erinomainen eikä vesisade uhannut jalkapalloelämystä.

Pelistä ei pahemmin jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kotijoukkue hävisi sarjakärjelle 0-2, eikä Hofilla ollut mitään mahdollisuuksia. Oli kuitenkin mukava kokemus käydä katsomassa peliä ikivanhalla stadionilla. Näissä alasarjaotteluissa elää aito jalkapallo. Molemmilla joukkueilla oli pienet kannattajaryhmät, jotka pitivät ihan hyvää ääntä koko ottelun ajan. Katsojia paikalle ei ollut vaivautunut kuin 420, joten tilaa oli aika hyvin näin isolla stadionilla. Junayhteydet Hofista Regensburgiin pelasivat ihan hyvin, joten illaksi pääsi hyvissä ajoin kotiin matsin jälkeen.

Sunnuntaille onnistuin haalimaan liput Nürnberg Ice Tigersin ja Eisbären Berlinin välieräkamppailuun. Sarjan kuudennessa pelissä Eisbärenille oli finaalipaikka katkolla. Liput olivat aika kuumaa kamaa, mutta kaksi seisomalippua irtosi melko suolaiseen 25 euron hintaan. En kuitenkaan nähnyt missään valitusta korkeista lippujen hinnoista ja kyllä urheilua tukee aina ihan mielellään rahallisesti. Matsiseurana oli Nürnbergissä asuva ystäväni Marlene.

Junalla Nürnbergiin pääsee Regensburgista vähän yli tunnissa. Päärautatieasemalta matka areenalle taittuu parhaiten S-bahnilla, matka-aika on vain 8 minuuttia. Lähijuna olikin melkoisen täynnä kannattajia. Nürnbergin moderni areena vetää katsojia vähän alle 8000 ja tänään ei tosiaankaan ollut Suomen kaltaisia ongelmia lippujen myynnin kanssa, vaan peli oli parissa tunnissa loppuunmyyty. Hallin ovella katsojille jaettiin valkoisia pyyhkeitä, joita voi maalin tullessa heiluttaa.

Ennen peliä vietettiin hiljainen hetki onnettomuudessa menehtyneen kanadalaisen juniorijoukkueen muistoksi. Pääsylipputuloista Ice Tigers lahjoittaa peräti 10 000 euroa joukkueen hyväksi. Hiljaisen hetken jälkeen hallissa piisasi meteliä. Kotijoukkueen kannattajat pitivät hyvää ääntä ja myös vierasjoukkueen kannattajat olivat näkyvästi paikalla. Nürnbergille jäi kovasta kannustuksesta huolimatta luu käteen ja kausi päättyi välierätappioon, kun Saksassa ei pelata pronssiotteluakaan. Eisbären teki voittomaalin vain kolme minuuttia ennen loppua. Eisbärenin sankarina maalissa pelasi Suomen 2011 maailmanmestarimaalivahti Petri Vehanen.

Viikolla tuli työskenneltyä kolmena päivänä, mutta keräsin ylityötunteja, jotta pääsisin torstaina hyvissä ajoin lähtemään Kathrinin kanssa Noel Gallagherin konserttiin Müncheniin. Keskiviikkona oli aikaa kuunnella settilistaa pussikaljoittelun lomassa läpi. Regensburgin Bismarckplatzilla riitti olutta hörppiviä nuoria.

Noel Gallagher soitti torstaina Münchenin Zenithissä. Lämppärinä kuultiin Blossomsia Stockportista. Tuosta bändistä ei jäänyt juuri mitään mieleen, eipä se oikein herättänyt mitään tunteita.

Noel aloitti keikan melko täsmällisesti kello 21.00. Konserttihalli ei ollut lähellekään loppunmyytyä, mutta se ei menoa haitannut. Uusi soololevy on hieman kokeilevampaa musiikkia, mutta itse kyllä tykkään Noelin nykymateriaalista kovasti. Oasista kuultiin kuuden kappaleen verran, erityisesti Go Let It Out ja Importance of Being Idle miellyttivät. Noelin ääni ei ollut ihan parhaassa vedossa, mutta loistavat taustalaulajat paikkasivat hyvin. Tuttuun tapaansa Noel Gallagher ei hirveästi lörpötellyt yleisön kanssa. Toivotti hän kuitenkin Müncheniläisille onnea Mestarien liigan välieräpeliin. Keikka kesti tunnin ja 45 minuuttia ja päättyi Beatlesin All You Need is Loveen. Zenithistä ehti hyvin viimeiseen junaan kohti Regensburgia.

Perjantaina vuorossa oli taas jalkapalloa. SSV Jahn Regensburg on pelannut erinomaista kautta 2. Bundesliigassa eikä jopa nousu pääsarjaan ole täysin mahdotonta. Perjantain vieraspeli pelattiin Fürthissä Greuther Fürthiä vastaan. Kaupunki sijaitsee lähellä Nürnbergiä, joten sinne pääsi helposti junalla. Regensburgin vierassektio oli myyty jo loppuun ja juna oli täynnä peliin matkustavia faneja. Tähänkin matsiin Marlene tuli mukaan ja tapasimme toisemme Fürthissä ennen peliä. Regensburgin kannattajille oli järjestetty bussikuljetus Fürthin päärautatieasemalta, mutta päätimme kävellä stadionille. Vieraskatsomossa järjestelyt pelasivat ihan hyvin eikä mitään järjestyshäiriöitä esiintynyt. Ennen peliä vessassa oli melkoinen tarroitusoperaatio menossa Regensburgin ultrien toimesta.

Regensburgin vieraskannattajat pitivät hyvää ääntä ja kentälläkin homma sujui. Vaihdosta toiselle puoliajalle tullut Jan George iski Regensburgille kaksi maalia eikä Fürthin kiri riittänyt kavennusosumasta huolimatta voittoon asti. Pelin jälkeen Regensburgin kannattajat vietiin bussilla kohti Nürnbergin juna-asemaa poliisisaattueessa. Se tuntui vähän ylireagoinnilta, mutta bussikuljetus ei sinänsä haitannut, eipähän tarvinnut odotella metroa kun pääsi suoraan juna-asemalle.

Viikko Maltalla

Eräänä marraskuisena iltana vuonna 2017 lähdin vaarallisille teille ja aloin katsomaan halpalentoyhtiöiden sivuilta tarjouksia. Pääsiäisen korvilla oli tiedossa muutama yleinen vapaapäivä, joten pitkä viikonloppu jossain keväisessä kohteessa alkoi houkuttelemaan. Regensburgista katsoen Nürnberg on lähin lentokenttä, josta Wizzairilla ja Ryanairilla on suoria lentoja moniin kohteisiin. Ensiksi mielessä oli itäinen Eurooppa, mutta lentojen hinnat eivät saaneet syttymään. Sitten huomasin, että Ryanair lentäisi myös Maltalle. Ei ole koskaan tullut mietittyä, että tuolla pienellä saarella voisi joskus käydä. Vilkaisin hintoja ja menopaluulle ei tulisi hintaa kuin rapiat 100€. Mainitsin tästä houkuttelevasta tarjouksesta Kathrinille, joka näyttikin nopean harkinnan jälken idealle vihreää valoa, joten lennot tuli sitten poistettua! Kohtuuhintaisia majoitusvaihtoehtoja ei ollut enää paljoa jäljellä, mutta Sliemassa sijaitsevassa Roma Hotelissa oli vielä tilaa. Kahden hengen huone irtosi reilulla parillakympillä yö.

Kun maalikuun 26. päivä viihdoin koitti, oli eteläisessä Saksassa vielä yllättävän kylmää, joten ajatus Maltan +20 paikkeilla huitelevista lämpötiloista miellytti. Lensimme illalla 18.30 Nürnbergistä ja laskeuduimme noin 21.00 Maltan ainoalle kansainväliselle lentokentälle. Heti lentokentällä tuli ostettua 21 eurolla bussikortti viikoksi. Tällä kortilla sai ajella bussilla niin paljon kuin sielu sietää niin Maltan kuin Gozon saarilla. Maltan ja pienemmän Gozon bussiverkostot ovat hyvin kattavat ja julkiset kulkevat yömyöhään asti. Lentoasemalta majapaikkaam Sliemaan pääsi bussilla vaivattomasti perille. Kirjauduimme hotelliin ja menimme etsimään vielä jotain iltapalaa hotellin läheltä. Valinta osui läheiseen kebabkojuun, josta rulla irtosi vitosella. Sieltä jatkoimme vielä "City of London" -nimiseen brittituristien täyttämään kuppilaan, josta tuoppi paikallista Cisk-olutta irtosi kolmella eurolla. Cisk on ainoa Maltalla toimiva panimo ja sen tuotteita olikin tarjolla joka paikassa. Hieman tavallista makeammalta maistuva Cisk oli ihan juomakelpoista varsinkin muihin Etelä-Euroopan lagereihin verrattuna. Yksien iltaoluiden jälkeen oli aika vetäytyä yöpuulle.

Ensimmäisen päivän aloitimme ostamalla läheisestä Scotts-marketista aamupalatarpeita. Hintataso tuossa kaupassa vastasi Suomea. Maltallahan käytetään euroja, joten tällä kertaa hintojen vertailu ei vaatinut laajempaa matematiikkaa. Aamupalan jälkeen lähdimme talsimaan Fort Tignen linnoitusta. Fort Tigneen ei päässyt sisälle, mutta meren rannalta avautui hieno näkymä lahden toisella puolella sijaitsevaan Vallettaan.

Linnoituksella kylliksi maisemia ihailtuamme jatkoimme matkaa kohti laivaa, joka veisi meidät Vallettaan. Laivaa ei voinut maksaa matkakortilla, mutta hinnaksi Sliemasta Vallettaan tuli kuitenkinvain 1,50€, joten päätimme käyttää laivaa ainakin kerran. Mitään sen erityisempää lisäarvoa laivamatka ei kuitenkaan tuonut, koka bussillakin olisi päässyt Vallettaan. Näkymät paatista eivät eronneet siitä, mitä näimme äskeiseltä linnoitukselta.

Vallettan kaupunkia ei uskoisi heti pääkaupungiksi, sillä asukkaita tuolla on vain reilut 6000. Kaupunki kuuluu kuitenkin Unescon maailmanperintökohteisiin. Päiväsaikaan Vallettan pienet kujat olivat täynnä turisteja, joten kaupungista ei pystynyt oikein nauttimaan kunnolla, vaikka myös muutamia rauhallisempia paikkoja löytyi. Myös kohtuuhintaisen ruokapaikan löytäminen oli vaikeaa. Päädyimme syömään D'Bistro-nimisessä ravintolassa pasta-annokset ja jatkoimme matkaa kohti Vallettan linnoitusta. Sekin oli valitettavasti suljettu yleisöltä, mutta linnoituksen vieressä meren rannalla oli kuitenkin mukava istuskella. Turistejakaan ei ollut samalla tavalla, kuin Vallettan keskustassa.

Vallettasta jatkoimme bussilla takaisin hotellillemme Sliemaan. Loppuillasta kävimme vielä Hotellimme lähellä sijaitsevassa "Hole in the Wall"-baarissa, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Cisk oli siellä todella halpaa ja baarissa soitettu musiikki koostui Indie/Alternative-rockista. Tälle kuppilalle annan vahvan suosituksen!

Seuraavana reissupäivänä matkustimme bussilla Rabatin kaupunkiin. Sen kyljessä sijaitsee vanhojen muurin ympäröimä Mdinan keskiaikainen kaupunki, jossa ei nykyään juurikan ole asukkaita eikä sen kaduilla saa ajaa autoilla. Mdinassa turistien määrä oli vielä eilistä Vallettaakin pahempi, joten tämä paikka oli nopeasti nähty. Rauhallista kadunpätkää oli vaikea löytää.

Kaupunkikohteisiin kyllästyneinä jatkoimme matkaamme Dinglin jyrkänteille meren rannalle. Bussi kuljetti meidät kävelymatkan päähän Dinglin kylään, josta kävelimme maaseudun läpi merelle. Tämä paikka miellytti meitä molempia paljon enemmän kuin Mdina. Kumpikaan meistä ei ollut ennen nähnyt vastaavia jyrkänteitä, jotka tuovat mieleen ehkä Portugalin tai jopa Briannian rannikot. Täälläkin oli turisteja, mutta isommalla alueella ihmiset eivät ole kaikki yhdessä paikassa, kuten Mdinassa.

Ajattelimme jatkaa matkaa bussilla Jyrkänteiltä takaisiin Rabatiin syömään. Täysi bussi kuitenkin ajoi tylysti ohitsemme, joten ainoa vaihtoehto oli kävellä takaisin Dinglin kylään. Siellä pääsimme onneksi melkein saman tien Rabatiin menevään bussiin. Rabatissa emme jaksaneet etsiä nälissämme sen kummemmin ruokapaikkaa, joten päätimme kokeilla paikallisia Pastizzeja. Niitä sai bussiaseman vierestä todella halpaan hintaan. Pastizzipaikka oli muutenkin miellyttävän kotikutoinen paikallisten ihmisten täyttämä ravintola. Tarpeeksi tankattuamme jatkoimme bussilla Slieman suuntaan ja jäimme Pacevillessä pois. Se on tunnettu Maltan "bilekeskuksena", mutta paljastui mauttomien yökerhojen ja coctailbaarien keskittymäksi. Löysimme pienen etsinnän jälkeen brittihenkisen pubin, jossa kävimme tuopillisilla ennen hotellilla paluuta.

Seuraavan päivän suunnitelmissa oli matka Maltaa pienemmälle Gozon saarelle. Bussi Sliemasta Maltan länsirannikolle kesti reilu tunnin. Sieltä jatkoimme laivaan, joka kesti puolisen tuntia ja laivasta ajoimme bussilla saaren pääkaupunki Victoriaan. Sen tunnetuin nähtävyys on Citadel-niminen linnoitus, johon pääsiin aiemmista poiketen myös sisälle. Citadelilta avautui oikein hienot maisemat Gozon maaseudulle ja Victorian kaupunkiin. Maaseutua ei Maltalla näe yhtä paljon kuin Gozolla, jossa asukastiheys on huomattavasti pääsaarta pienempi. Maltalla tuntui, että koko saari koostuu lähinnä pienistä kylistä.

Citadelin jälkeen kävelimme hieman Victorian keskustassa. Turistialueelta poistuttua kaupungin pienet kujat näyttivät hienoilta ja siellä pystyi aistimaan aidompaa tunnelmaa kuin Vallettassa tai Mdinassa. Ruokapaikaksi valikoitui hyvin brittihenkinen Fish and Chips-paikka "Little Heaven", joka oli hinta-laatu-suhteelta oikein hyvä. Maltahan on kuulunut aiemmin Isoon-Britanniaan ja joka paikassa puhutaan maltan lisäksi englantia. Lisäksi liikenne on vasemmanpuoleista.

Maltalla on ollut asutusta jo useita tuhansia vuosia ja linnoitusten lisäksi tyypillisiä ovat vanhat temppelit. Kun nyt Maltalla oltiin, niin yksi sellainen oli pakollinen kohde. Päätimme mennä Gozolla Ggigantijan temppeliin, johon pääsymaksu oli 9 euroa. Tuolla hinnalla sai kierrellä Ggigantijassa ilman turistiopasta. Oli vaikuttavaa nähdä Ggigantijan temppeli, joka on yksi vanhimpia ihmisen aikaansaamia yhä pystyssä olevia rakennelmia. Uskomatonta, miten noin isoja kiviä saatiin liikuteltua pelkin lihasvoimin 5600 vuotta sitten.

Temppeliltä jatkoimme bussilla toiseen suuntaan kohti Xlendiä, jossa luvassa olisi eilisen kaltaisia kalliojyrkänteitä. Tämän kertainen paikka oli vielä eilistäkin huikeampi ja täälläkin sai olla ihan rauhassa nauttimassa luonnon ihmeistä.

Gozolta palasimme iltalaivalla takaisin Maltalle ja sieltä bussilla hotellille. Seuraaville päiville meillä ei ollut sunnuntaita lukuunottamatta mitään erikoisempia suunnitelmia. Päätimme mennä bussilla Vallettan lähellä sijaitsevaan kolmen kaupungin ryppääseen. Nuo olivat hienoja paikkoja, mutta eivät juurikaan eronneet muista Maltalla näkemistämme kaupungeista. Aikamme käveltyämme menimme rannalle nauttimaan kuumasta päivästä ja kylmistä virvokkeista. Meren lämpötila oli kuitenkin hieman liian kylmä uimiseen.

Sunnuntaina vuorossa olivat Marsaxlokkin markkinat. Siellä paikalliset myyvät kalaa ja muita meren eläviä. Nuo markkinat olivat kuitenkin melkoinen pettymys ja siellä oli myynnissä lähinnä piraattituotteita ja krääsää. Pienen kalastajakaupungin satama oli hieno paikka, mutta markkinat melkoinen farssi.

Marsaxlokkista poistuimme nopeasti Vallettaan ja päätimme antaa Maltan pääkaupungille vielä uuden mahdollisuuden. Sunnuntaina kaupunki olikin huomattavasti rauhallisempi ja löysimme myös mukavan ravintolan kaupungin laidalta. Siellä myytiin paikallisista tuotteista tehtyjä voileipiä ja pizzapaloja sopuhintaan. Tämän paikan nimi oli Gugar, tällekin vahva suositus. Kävelimme vielä hieman kaupungin katuja ennen paluuta hotelliin.

Viimeisenä reissupäivänä ennen paluulentoa kiertelimme lähinnä Sliemassa. Kävimme Manoelin saarella, joka vaikutti melko hylätyltä paikalta. Sielläkin oli vanha linnoitus, mutta sisälle sinne ei päässyt. Näkymä upeaan Vallettaan oli hieno ja Manoelin saarta voi suositella kaikille hylätyistä paikoista kiinnostuneille.