Viktoria Plzen

Regensburgista on melko lyhyt matka takatukkien ja oluen luvattuun maahan, eli Tsekkiin. Olen jo pitkään suunnitellut meneväni katsomaan Plzeniin jalkapalloa, mutta valitettavasti Tsekissä on usein tapana pelata matseja melko myöhään. Regensburgista on suora junayhteys Plzenin kautta Prahaan, mutta viimeinen juna lähtee jo melko aikaisin, joten päiväreissua matsiin ei ole voinut tehdä. Tällä kertaa Viktoria Plzen pelasi kuitenkin jo kello 16, joten viimeiseen junaan kello 18.50 ehtisi mainiosti, varsinkin koska stadion sijaitsee alle kilometrin päässä rautatieasemalta.

Hintaa tälle jalkapalloreissulle ei tullut paljoa. Jos Saksasta haluaa mennä junalla Tsekkiin, kannattaa liput ostaa ehdottomasti Tsekin junayhtiön sivuilta (cd.cz), sillä jostain syystä sieltä saa ostettua halvempia lippuja kuin Deutsche Bahnin kautta. Yhteen suuntaan junalippu maksoi yhdeksän euroa. Ottelulippu hoitui Viktoria Plzenin nettikaupan kautta 170 korunalla, eli vähän yli kuudella eurolla. Tämä lippu oli istumapaikalle. En edes muista koska olen viimeksi ollut istumakatsomossa jalkapallopelissä.

Viktoria Plzen on dominoinut tsekkiläistä jalkapalloa tällä vuosikymmenellä. Vain kolmesti mestaruuden on voittanut joku muu seura kuin Viktoria. Tämän päivän ottelussa Tepliceä vastaan olikin suuri panos, sillä voitolla Viktoria pääsisi juhlimaan mestaruutta kotiyleisönsä edessä, vaikka sarjaa on jäljellä vielä yksi kierros. Matsi oli tietysti loppuunmyyty, mutta koska olin ajoissa liikkeellä, sain poistettua oman lippuni ilman vaikeuksia.

Junamatka Plzeniin kestää Regensburgista reilut pari tuntia. Tsekki tuntuu olevan suosittu matkakohde saksalaisille polttariporukoille ja junassa olikin muutamia todella rasittavia seurueita junttimaisiin t-paitoihin sonnustautuneina. Matka taittui kuitenkin sujuvasti ja pääsin perille reilut kaksi tuntia ennen pelin alkua. Plzenin kaupunki on minulle jo aiemmilta vierailuilta tuttu, joten mitään kaupunkikierrosta ei tarvinnut suorittaa. Sen sijaan kävin ostamassa keskustasta hieman evästä ja suuntasin stadionin läheiseen puistoon. Keskustassa bongasin suuren public viewing-paikan, jossa stadionin ulkopuoliset fanit voivat jännittää Viktorian ottelua.

Viktorian stadion sijaitsee keskustan välittömässä läheisyydessä. Katsojakapasiteetti on reilut 11 000. Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon oluttölkin muotoon tehdyt vaihtopenkit. Olin paikalla hyvissä ajoin ja kävin poistamassa itselleni Viktorian kaulahuivin. Kuvan kenkälusikka ei kuitenkaan lähtenyt mukaan...

Täsmällisiin saksalaisiin verrattuna Plzenin stadion alkoi täyttymään melko hitaasti. Vielä aloituspotkun aikaan katsojia valui paikoilleen. Stadion koostuu pelkistä istumapaikoista, mutta kannattajapäädyssä luonollisesti seistiin. Ennen peliä kuultiin melkoisen mahtipontinen seuralaulu.

Vierasjoukkueellakin oli oma kannattajaporukkansa paikalla. Teplicen pikkukaupungista saapunut kannattajaryhmä oli kooltaan noin parisenkymmentä fania. Ääntä heistä lähti melkoisen hyvin. Kannatuslauluja ja huutoja aloitti usein noin 40-vuotias nainen. Moista en ole koskaan maskuliinisissa urheilukatsomoissa nähnyt. 

Peli eteni vauhdikkaasti ja sujui lähes täysin Viktorian hallinnassa. Tunnelma ei ollut Saksaan verrattuna ihan huippuluokkaa, mutta toki oma paikkani oli melko kaukana kannattajapäädystä. Kymmenen peliminuutin kohdalla kannattajapäädyssä oli jonkinlainen koreografia, josta en ymmärtänyt sanaakaan.

Viktoria latoi ensimmäisellä puoliajalla yhden maalin ja teki vielä toisella puoliajalla toisen. Teplicen kavennusmaali oli lähinnä kosmetiikkaa, sillä niin suvereenisti Viktoria hallitsi peliä. Kannattajapäädyssäkin alettiin virittäytymään mestaruusjuhliin savujen ja soihtujen voimin. Näytti siltä, että kun yksi sammui, syttyi heti perään uusi. Matsin lopussa soihtuja paloi sitten enemmän kuin yksi kerrallaan.

Tuomarin vihellettyä ottelun päättyneeksi stadionin portit avattiin ja kansa suuntasi kentälle juhlimaan mestaruutta. Pitch invasioneita en ole turhan usein nähnyt, mutta tuntui siltä, että mestaruusjuhlat eivät herättäneet sen suurempaa kiimaa kannattajissa, sillä Viktoria on voittanut mestaruuksia viime aikoina useaan otteeseen. Viime kaudella voitto lipesi kuitenkin Slavia Prahalle, joten Viktoria palasi mestariksi yhden kakkossijan jälkeen. 

                                      

Mestaruusjuhlia en ehtinyt katsella sen enempää, koska oli pakko lähteä juna-asemalle. Matsikokemus oli kuitenkin upea ja toivottavasti Viktoria pelaa ensi kaudella taas illalla, jotta matsireissun voisi taas toteuttaa. On upeaa, että Regensburgista voi matkustaa parissa tunnissa toiseen maahan, jossa voi kokea erilaista kulttuuria ja kuulla vierasta kieltä. 

Futiskauden päätös ja Yo La Tengo

Vähiin alkavat matsit käydä Saksanmaalla tämän kauden osalta. Futispelit ovat putoamis/nousukarsintoja lukuunottamatta taputeltu, mutta vielä sitä ehtii ensi viikonloppuna käydä ensimmäistä kertaa pistäytymässä Tsekin liigan ottelussa Plzenissä.

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna päätin käydä tekemässä taas uuden stadionbongauksen, tällä kertaa Bayreuthissa. Siellä pelattiin Regionalliga Bayernin ottelu 1860 Rosenheimia vastaan. Kyseinen seura ei kovin suuria yleisömassoja houkuttele ja on kunnostautunut lähinnä kasvattajaseurana. Tunnetuimpana entisenä junioripelaajana voi mainita Bastian Schweinsteigerin. Molemmat seurat taistelivat putoamista vastaan, joten ottelu oli tärkeä. Spvgg Bayreuth on käväissyt parhaimmillaan 2. Bundesliigassa 1980-luvun lopulla, mutta sitemmin vakiintunut neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaksi puoliammattilaisjoukkueeksi. Yleisömäärät ovat tavallisesti sijoittuneet 1000 molemmin puolin, mutta tänään loistavasta säästä huolimatta paikalle oli saapunut vain reilut 500 katsojaa. Sekä Rosenheim, että Bayreuth ovat enemmän jääkiekkokaupunkeja. Sellaisiakin Saksasta löytyy, sillä varsinkin Baijerissa on useita pieniä ja keskisuuria kaupunkeja, joissa jääkiekko on selkä numero yksi.

Spvgg Bayreuth pelaa ottelunsa tyypillisellä vanhan liiton yleisurheilustadionilla. Vaikka stadion on melkoisen suuri tällaisille yleisömäärille, oli tunnelma silti yllättävän hyvä. Kotijoukkueella oli aktiivisia kannattajia ehkä parisenkymmentä ja toisinaan pääkatsomokin osallistui tunnelman ylläpitämiseen. Voidaan siis sanoa, että paikalla olivat ne, joita todella kiinnostaa, gloryhunterien loistaessa poissaolollaan. Pelin taso ei päätä huimannut, mutta ihan viihdyttävää taistelufutista nähtiin. Peli päättyi lopulta 1-1 lukemiin, joten molemmille jäi vielä jännitettävää sarjapaikan suhteen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon se, että  maalilauluna kuultiin Bayreuthin suuren miehen, Richard Wagnerin Valkyyrioiden ratsastusta, eli siis klassista musiikkia.

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna päättyi Regensburgissakin kausi kotiotteluiden osalta. Nousuhaaveet romuttuivat vierastappioon Duisburgissa, mutta silti viimeiseen kotipeliin oli saapunut loppuunmyyty stadion seuraamaan ottelua  Darmstadtia vastaan. Vierasjoukkue taisteli putoamista vastaan, joten heille matsi oli erityisen tärkeä. SSV keskittyi tässä ottelussa tolppien laukomiseen, Darmstadtin hoidellessa heille elintärkeän 0-3 voiton. Täysi vieraskatsomo piti erinomaista ääntä, mutta myös Regensburgin kotiyleisö palkitsi omansa upean kauden päätteeksi. Pelin jälkeen oli tarjolla perisaksalaiseen tyyliin ilmaista olutta.

Viime keskiviikkona tuli taas suunnattua Müncheniin konserttiin. Amerikkalainen pitkän linjan vaihtoehtorockbändi Yo La Tengo saapui Müncheniin esiintymään Münchener Kammerspieleen, joka on tunnettu enemmän teatteriesityksistään. Keikkapaikka oli upea vanha rakennus, jossa akustiikka oli erinomainen. Samaa voi sanoa myös Yo La Tengosta, joka on vanhentunut arvokkaasti. Keikka koostui akustisesta ja sähköisestä setistä, joiden välissä oli tauko. Bändi on trio, joka taitaa niin rauhallisen akustisen tunnelmoinnin, kuin rajumman rämistelynkin. Välispiikkejä ei pahemmin kuultu, mutta eipä se haitannut. Kathrinin kanssa olimme varmasti nuorimmasta päästä keikkayleisöä.

Hurraa, kesä on täällä

Täällä Baijerissa alkoi kesä juuri sopivasti, kun saavuimme takaisin Maltalta. Lämpötilat ovat olleet jossain parinkymmenen asteen huiteilla, joten eipä tarvitse kärvistellä enää kylmässä. Toisaalta siitepölykausi on taas alkanut, joten ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ei elämä kuitenkaan ole. Viikko tuli työskenneltyä ahkerasti, mutta viikonloppuna oli jälleen aikaa matseille. Viime viikon lauantaina päätin suunnata Hofin kaupunkiin, joka sijaitsee parin tunnin junamatkan päässä Regensburgista. Kaupungin jalkapallojoukkue on nimeltään Bayern Hof, jonka parhaat vuodet sijoittuvat 1970-luvun lopulle, jolloin seura pelasi 2. Bundesliigaa. Nykyään perinneseura kyntää viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla Bayernliigassa. Vastassa joukkueella oli Viktoria Aschaffenburg, joka on päässyt myös nauttimaan 2. Bundesliigan glooriasta 1980-luvulla. Perinneseurojen kohtaamisen lisäksi uusien stadionien bongaaminen kiinnostaa aina. Hofissa pelataan parhaat päivänsä nähneellä Grüne Au stadionilla. Olosuhteet olivat melkoisen karut, mutta onneksi sää oli erinomainen eikä vesisade uhannut jalkapalloelämystä.

Pelistä ei pahemmin jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kotijoukkue hävisi sarjakärjelle 0-2, eikä Hofilla ollut mitään mahdollisuuksia. Oli kuitenkin mukava kokemus käydä katsomassa peliä ikivanhalla stadionilla. Näissä alasarjaotteluissa elää aito jalkapallo. Molemmilla joukkueilla oli pienet kannattajaryhmät, jotka pitivät ihan hyvää ääntä koko ottelun ajan. Katsojia paikalle ei ollut vaivautunut kuin 420, joten tilaa oli aika hyvin näin isolla stadionilla. Junayhteydet Hofista Regensburgiin pelasivat ihan hyvin, joten illaksi pääsi hyvissä ajoin kotiin matsin jälkeen.

Sunnuntaille onnistuin haalimaan liput Nürnberg Ice Tigersin ja Eisbären Berlinin välieräkamppailuun. Sarjan kuudennessa pelissä Eisbärenille oli finaalipaikka katkolla. Liput olivat aika kuumaa kamaa, mutta kaksi seisomalippua irtosi melko suolaiseen 25 euron hintaan. En kuitenkaan nähnyt missään valitusta korkeista lippujen hinnoista ja kyllä urheilua tukee aina ihan mielellään rahallisesti. Matsiseurana oli Nürnbergissä asuva ystäväni Marlene.

Junalla Nürnbergiin pääsee Regensburgista vähän yli tunnissa. Päärautatieasemalta matka areenalle taittuu parhaiten S-bahnilla, matka-aika on vain 8 minuuttia. Lähijuna olikin melkoisen täynnä kannattajia. Nürnbergin moderni areena vetää katsojia vähän alle 8000 ja tänään ei tosiaankaan ollut Suomen kaltaisia ongelmia lippujen myynnin kanssa, vaan peli oli parissa tunnissa loppuunmyyty. Hallin ovella katsojille jaettiin valkoisia pyyhkeitä, joita voi maalin tullessa heiluttaa.

Ennen peliä vietettiin hiljainen hetki onnettomuudessa menehtyneen kanadalaisen juniorijoukkueen muistoksi. Pääsylipputuloista Ice Tigers lahjoittaa peräti 10 000 euroa joukkueen hyväksi. Hiljaisen hetken jälkeen hallissa piisasi meteliä. Kotijoukkueen kannattajat pitivät hyvää ääntä ja myös vierasjoukkueen kannattajat olivat näkyvästi paikalla. Nürnbergille jäi kovasta kannustuksesta huolimatta luu käteen ja kausi päättyi välierätappioon, kun Saksassa ei pelata pronssiotteluakaan. Eisbären teki voittomaalin vain kolme minuuttia ennen loppua. Eisbärenin sankarina maalissa pelasi Suomen 2011 maailmanmestarimaalivahti Petri Vehanen.

Viikolla tuli työskenneltyä kolmena päivänä, mutta keräsin ylityötunteja, jotta pääsisin torstaina hyvissä ajoin lähtemään Kathrinin kanssa Noel Gallagherin konserttiin Müncheniin. Keskiviikkona oli aikaa kuunnella settilistaa pussikaljoittelun lomassa läpi. Regensburgin Bismarckplatzilla riitti olutta hörppiviä nuoria.

Noel Gallagher soitti torstaina Münchenin Zenithissä. Lämppärinä kuultiin Blossomsia Stockportista. Tuosta bändistä ei jäänyt juuri mitään mieleen, eipä se oikein herättänyt mitään tunteita.

Noel aloitti keikan melko täsmällisesti kello 21.00. Konserttihalli ei ollut lähellekään loppunmyytyä, mutta se ei menoa haitannut. Uusi soololevy on hieman kokeilevampaa musiikkia, mutta itse kyllä tykkään Noelin nykymateriaalista kovasti. Oasista kuultiin kuuden kappaleen verran, erityisesti Go Let It Out ja Importance of Being Idle miellyttivät. Noelin ääni ei ollut ihan parhaassa vedossa, mutta loistavat taustalaulajat paikkasivat hyvin. Tuttuun tapaansa Noel Gallagher ei hirveästi lörpötellyt yleisön kanssa. Toivotti hän kuitenkin Müncheniläisille onnea Mestarien liigan välieräpeliin. Keikka kesti tunnin ja 45 minuuttia ja päättyi Beatlesin All You Need is Loveen. Zenithistä ehti hyvin viimeiseen junaan kohti Regensburgia.

Perjantaina vuorossa oli taas jalkapalloa. SSV Jahn Regensburg on pelannut erinomaista kautta 2. Bundesliigassa eikä jopa nousu pääsarjaan ole täysin mahdotonta. Perjantain vieraspeli pelattiin Fürthissä Greuther Fürthiä vastaan. Kaupunki sijaitsee lähellä Nürnbergiä, joten sinne pääsi helposti junalla. Regensburgin vierassektio oli myyty jo loppuun ja juna oli täynnä peliin matkustavia faneja. Tähänkin matsiin Marlene tuli mukaan ja tapasimme toisemme Fürthissä ennen peliä. Regensburgin kannattajille oli järjestetty bussikuljetus Fürthin päärautatieasemalta, mutta päätimme kävellä stadionille. Vieraskatsomossa järjestelyt pelasivat ihan hyvin eikä mitään järjestyshäiriöitä esiintynyt. Ennen peliä vessassa oli melkoinen tarroitusoperaatio menossa Regensburgin ultrien toimesta.

Regensburgin vieraskannattajat pitivät hyvää ääntä ja kentälläkin homma sujui. Vaihdosta toiselle puoliajalle tullut Jan George iski Regensburgille kaksi maalia eikä Fürthin kiri riittänyt kavennusosumasta huolimatta voittoon asti. Pelin jälkeen Regensburgin kannattajat vietiin bussilla kohti Nürnbergin juna-asemaa poliisisaattueessa. Se tuntui vähän ylireagoinnilta, mutta bussikuljetus ei sinänsä haitannut, eipähän tarvinnut odotella metroa kun pääsi suoraan juna-asemalle.